Täällä on nyt ihan selvästi tilanne päällä. TDS sekoittaa jännän paljon kaikkea kutomiselämää, näemmä myös blogiakin. Saa nähdä, koska seuraava postaus tulee, koska seuraava ohje julkaistaan tänään. Alle kahden tunnin päästä Kakkoskierroksella oli vuorossa palmikoita. Paljon palmikoita. Ohje oli hyvin kirjoitettu ja tykkäsin erityisesti kantapäästä jossa ei tarvitse poimia silmukoita kantalapun reunasta. Oon parit sukat tällä konstruktiolla aiemmin neulonut, yhdet peräti tältä suunnittelijalta. Ne Forest Moon of Endorit.
Mitä itse malliin tulee, niin minä tykkään. Jossain toisaalla on kovin hämmästelty kantapään vinoneliöitä ja pidetty niitä ehkä turhana tms. mikä omasta mielestä on kieltämättä kummallista. Jos mallin nimi on I remembered it again ja ohjesivun kuvissa hilluu Dory-kala, pitäisi sen olla tuon olla itsestäänselvää. Ensin tehdään kantapään puolella timantteja ja sitten neulotaan kantapää ja jatketaan palmikoita. Ja sitten taas kärjen lähimailla muistetaan että heeei, meillä oli niitä kivoja vinoneliöitä, tehdääs niitä lisää. Tai sit mä vaan olen yhtä yksinkertainen kuin Dory-kala, enkä ymmärrä hienommasta neulesuunnittelusta pätkääkään.
Ja oishan se nyt ollut ihan hemmetin puuduttavaa neuloa niitä samoja palmikoita varressa koko kierroksen ajan. Langasta täytyy sanoa että Katian Arequipa on ihanaa, onneksi sitä on vielä kaksi harmaata kerää jäljellä.
I Remembered It Again by Heidi Nick
lanka / yarn: Katia Olé Socks Arequipa
puikot / needles: 2,5mm
tiukkaa vääntöä@ravelry
Edelleenkin mua jaksaa hämmästyttää, miten pieniä jalkoja ihmisillä on ja miten vähällä vaatimuksilla saa hyväksytyn suorituksen. Mulla on näissä suurin koko ja isompi vinoneliökuvio, enkä alottanut kavennuksia heti kun pystyy. Mut nuo sopii ja sehän se pääasia kai on. Sijoitus tällä kertaa 107s.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti