Sivut

torstai 9. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen kierros / Round 1

 
Menin sitten minäkin vihdoin ja viimein ilmoittautumaan Tour de Sockille. En tiedä vielä millanen virhearvio tämä oli, mutta aika näyttää.

Ensimmäinen kierros on nyt käynnissä (alkoi 1.6.) ja aloitin omani samana iltana. Sukat valmistui pari päivää myöhemmin, la-su yönä kahden aikaan. Voin muuten kertoa että on hieman jännittävää yrittää jumppailla itseään ihmissolmuksi että saa vaadittavat kuvat sukasta olemattomassa valossa. Mutta onnistuin ja lähetin kuvat samantien.  Nämä kuvat otettiin seuraavana iltana.

Eikä se nyt niin huonosti ekaksi etapiksi mennyt, ottaen huomioon että etapin aikana olin Flow parkissa kiipeilemässä, kaveri oli kylässä, käytiin risteilemässä Pyhäjärvellä ja metsästettiin lauantaina tomaatin ja kesäkurpitsan taimia, muutamia kesäkukkia ja pari yrttiä. Ja istutettiin ja viriteltiin suoja parvekkeelle niitä varten. Sijoitus 115.

Itse sukista. Malli on kaunis, eikä mikään monimutkainen. Sen oppi aika nopeesti ulkoa, mutta ennen toisen sukan kantapäätä olin jo kyllästynyt koko malliin.

Twists & Turns by Adrienne Fong
lanka / yarn: Austerman Step Classic
puikot / needles: 2,5mm
 
Olin ihan varma, että saan raahata toisen kierroksen sukantekeleen viikonlopun festareille (jossa muuten on idioottimainen vaatimus kerätä korkit portilla), mutta etappi alkaakin la-su yönä yhdeltä. Suomen aikaa siis 12. päivän puolella.

Välipalatyönä onkin sit hyvä jatkaa kirjoneulesäärystimiä, intarsiasukkia ja mohair-silkki-pitsi-patenttineulehuivia.

I'm attending Tour de Sock this year. This is stage 1 sock which I finished in four days. Not too bad, since I had friend visiting, did some climbing, went to a cruise and hunted for plants.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti