Sivut

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Lisää kalloja / More skulls

Alkusyksystä ilmeni Tarve. Novitalehdessä (ja muutamassa muussakin paikassa) tuli vastaan erityisen kivoja kaarroke-kirjoneulepaitoja. Sellainen oli saatava.
Ja nyt mulla on uusi paita. En ole aiemmin neulonut tällaista kaarrokeneuletta ja tietysti halusin varmistaa että v**utus ei kasvaisi eksponentiaalisesti siinä vaiheessa kun tajuaisin että on käyttänyt kallista ihkulankaa ja koko homma menny ihan pilalle. Siispä testasin Novitan Nordic woolia. Sitä uutta. Ja tykkään. Värit on kivat, lanka sopivalla kierteellä ja lanka näyttää hyvältä kirjoneuleessa.

Langat hain elokuussa ja jonkun puolitoista kuukautta ne ehti huudella että "neulo minut". Loppuviimein kun kuvion sain kuosiin ja paidan puikoille, paita valmistui 20 päivässä. Kirjoneulepätkän kanssa alkoi olla jo lievää maniaa havaittavissa kun tajusin että silmukat vähenee... 

Ja miksi tehdä ohjeesta, jos voi suunnitella itse? Siinä hyödynsin knittingpatterns.is -sivustoa. Sinne vaan tiheys, värit, mitat ja kuvio ja sitten saitti kivasti laskee sulle paitaohjeen. Helppoa ja yksinkertaista.
Helmaan ja hihansuihin tuli tämmönen koristeraita.
Ja ite miehustassa on vähän pääkalloja ja tuommosia graafisia kuvioita. Pääkallot deathflake-chartista vähän modaillen, muu kuviointi tästä mallista vaikutteita napsien.

Malli / Pattern: Omasta päästä / Improvised feat. Deathflake chart, 0611-20 Sweater with Round Yoke 
Puikot / needles: 3mm & 4mm
Lanka / Yarn: Novita Nordic Wool
kallokaarroke@ravelry



Vähän tein tommosia lyhennettyjä kerroksia tuonne niskaan. Ihan hihavakiolla omasta päästä, en enää edes muista miten nuo tein.

Ei, sitä ei oo silitetty tai höyrytetty, koska en jaksanut. Ja koska torstaina tuon valmistuessa oli kylmä ja piti laittaa jotain lämmintä päälle kun lähti Stephen Westin kurssille. Joka sekin tykkäs et mulla on hieno paita.

I have a brand new new pullover. With skulls. And I love it. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti