Gigin talvilepo loppui noin viikko sitten. Nyt se nauttii aurinkoisista päivistä ikkunalaudalla ja toivon mukaan alkaa pikkuhiljaa kasvattaa uusia loukkuja. Ihan pikkuisia on tuolla ylänurkassa, vallan söpöjä minusta. Huomasinpa samalla, että siinä onkin kolme kasvia, selkeästi tuossa näkyy kolme lehtiruusuketta. Ja kun tähän asti olin uskossa, että siellä hengailee vaan kaksi.
Eila on innostunut suorastaan. Sen vanhat ja alkuperäiset kannut alkavat olla kohta kokonaan kuihtuneita (jos mietitään, että tuon kasvin sain joskus syyskuussa ja nyt alkaa isot kannut olla kuihtuneita, niin eipä se taida suurta kiirettä pitää), mutta kaksi pientä kannun alkua on jo. Ollut jo muutaman kuukauden. Se ei taida hirvittävästi hätäillä.
Ruttu viettää vielä vajaan kuukauden jääkaapissa, katsotaan sitten selvisikö se talvilevosta. Ja jännityksellä odotan, millaisella innolla Gigi päättää lähteä kasvamaan.
Ainiin, onhan puutarhaan eksynyt yksi uusi tulokas. Äiti lähetti kirjekuoressa aloe-kaktuksen varsia, näyttävät nekin pikkuhiljaa olevan heräämässä henkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti