Sivut

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Neulottua ja ommeltua

Neulominen on pirun hidasta, jos samaan aikaan yrittää tehdä töitä. Kesken on vaikka ja mitä, haaveilen tekeväni vaikka ja mitä, mutta olenpa saanut jotain kuitenkin valmiiksi.
Ensiksikin, ompelin. Verhot. Ostin kankaan Ikean reissulla (ikinä en sinne halua mennä takaisin) ja nyt muuten himmentää ja tehokkaasti. Pidän tosta kankaasta tosi paljon!
Kangas Ikeasta, enpä muista nimeä. Paksua puuvillakangasta kuitenkin.

Sitten, sain sekopäiset sukat valmiiksi. Kuvaa takapuolelta (missä se näyttää parhaimmalta). Lisää kuvia löytyy räveltämöstä. 
Lanka: Marks & Kattens Fame, puikot 2,5mm
Ohje: Skew (Knitty talvi 2009)

Ohje sinällään oli ihan kiva neuloa. Tykkäsin kovasti. Ja tulipa tuo käsityömessuilta syksyllä mukaan tarttunut lanka johonkin käyttöön (tosin sitä jäi vielä 44 grammaa).

Sitten, olen myöskin tehnyt pipon. Sinisen pipon. 
Lanka: Novita Luxus Cotton, puikot: 3,5mm ja 4mm
Ohje: Intuitive

Sitten niihin keskeneräisiin. Olen tätä nykyä hippi. Soija ja vihreä tee kuuluvat ruokavaliooni ja viime Tampereen keikalla mukaan tarttui kaksi vyyhtiä hamppulankaa, omenan- ja metsänvihreetä. Sitä on eksoottista neuloa. Ja tästä tosiaan tulee kassi, Knittystä ja viime kesän Suuri Käsityö -lehdestä löytyneellä ohjeella. Lanka on allhemp6:sta, puikot oli 6mm (alun aina oikein -osassa 4mm).
Sukkia on kahdet kesken, I love Gansey Sock Club -kirjasta, lankana kuvassa näkyvä vihreä Kirjo-Pirkka (voidaanko nyt olettaa, että nyt on vihreä kausi menossa?) sekä ne iänikuiset Jaywalkerit, joita neulon kaverin kanssa vihreäraidallisesta Tico ticosta. Enkä ole vieläkään varma, pidänkö ko. langasta ollenkaan. Ja sitten on tehty ihan vähän sitä violettia ikuisuusvillatakkia, sekä virkattuja lapasia Gjestalin Jannesta ja Sandnes Garnin Smartista. 
Tää on minusta ihan ompun värinen. Tosi kaunis väri. On vaan ehkä hieman ohutta Kirjo-Pirkaksi, mutta tää oli sit kai aloe-käsitelty, että kai se jotenkin vaikuttaa kanssa. 
Mä en tiedä, missä vaiheessa Megran ruskeat Jaywalkerit on. Mun omista on toinen sukka tehty, toisesta joustetta vähän aloitettu. Huomatkaa myös neliskanttiset puikot, kokoa 3mm.

Kotona odottaa vyyhti vihertävää Jitterbugia (oikiasti, ostin semmosta!), ja täällä koti-kotona on kerällinen Trail Socksia värissä amethyst sekä Vihreästä vyyhdistä tilattua violettia Starwool Maxia 200g. Vielä kun olis sitten visiot, että mitä niistä tulee...

Ja viikonloppuna on ihana, mahtava Tuska ja pääsee käymään myös Vihreässä vyyhdissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti