Kuinka verisesti sitä voi pieni ihminen vihata jonkin asian neulomista? Hemmetin paljon näemmä. Mutta koska pitää saada kaikki sukat tehtyä tavoiteajassa, niin neuloinpa nämäkin, vaikka vitutti.
Nelosetappi oli pelkkää kidutusta. Sopivasti ohje tippui Tuska-perjantaina klo 22 (kun ite olin vielä festarialueella sekoilemassa Avantasian tahtiin) ja loinkin silmukat vasta seuraavana aamuna. Eka varsijoustin valmistui Bodomin keikan aikana sunnuntaina ja bussissa kotimatkalla toinen. Turha edes haaveilla neulomisesta Tuskassa, lauantaina oli niin paljon hyvää ohjelmaa (ja turkasen kuuma) ja sunnuntaina vähän lähti rässihommat lapasesta. Ihan yllättäen ja odottamatta.Koska ohje tuntui olevan silkkaa tervanjuontia, päätin vähän matkaa vartta neulottuani neuloa varret yhtäaikaisesti. Olisi kyllä jäänyt toinen sukka neulomatta muuten. Lanka, varsinkin väri, on ihana, mutta malli ei. Vihasin joka hetkeä jona näitä neuloin. Eikä vihaa yhtään helpottanut se, että näitä neuloessa sekä Islanti, että Saksa hävisi Ranskalle jalkapallossa. Siitä Portugalista mä en sano mitään.
Ja mitä tästä ohjeesta nyt voi sanoa. Pitsiä ja helmiä sukissa. Ei mun juttu sitten yhtään. Vaikka tein isoimman koon, en yhtään arvosta miten nää istuu jalkaan. Tai oikeastaan on istumatta.
A Song of Beads & Lace by Sarah Bordelon
lanka / yarn: Louhittaren luolan Väinämöinen
puikot / needles: 2,5mm
A Scream of Pain and Agony@ravelry
Toivottavasti seuraavalla etapilla on jotain mielenkiintoisempaa.
Stage 4 was pure pain and agony. I hated every moment I knitted these (with a passion). They are going to the frog pond after the Tour is over. Not loving the end result at all and the yarn is just too pretty for this pattern.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti