Kauniit. Kuvia vähän polvisukista. Pidän kovasti näistä sukista itsekin. Mutta kukapa ei olisi pitämättä. Väri on kaunis. Ohje tosi nätti. Paitsi että nyt on ehkä lievä palmikkoähky. Kirjo-Pirkka on kyllä käsittämättömän kivaa lankaa neuloa, täytyy tehdä uudestaan siitä asioita (itseasiassa kesken on tuosta ylijäämästä lapaset kaverille valmistujaislahjaksi, mitä ihmettä, sitä ihminen näköjään neuloo muillekin vaikka ja mitä!). Nää on erityisen kivat saappaissa. Eli tarvitsee toiset tai useammatkin polvisukat. Puikot oli 2,5-milliset ja ohje tämä. Kaunis ohje. Plus että tuota hieman muokkaamalla saa tehtyä oikeastaan minkälaiset palmikkopolvisukat tahansa, muuttaa vain vähän etu- ja takapaneelia. Helmineule näyttää myös kovin kauniilta tässä neuleessa.
Ja sitten kuvaa takapuolelta. Havaitsin kameranjalan yllättävän käteväksi, kun otan sukkakuvia. Vähän kohdistelua ja sitten saa näinkin järkeviä kuvia. Sukat nyt eivät vaan pääse täysiin oikeuksiinsa, jos ne eivät ole jalassa. Ja kahdessa alimmaisessa on jokseenkin vääristyneet värit. Se on oikeasti semmoinen petrolinsininen. Ja kumma kyllä, pohkeeni näyttävät järjettömän kokoisilta noissa sukissa!



Clessidra (Knitty spring 2007)
Lanka: Kirjo-Pirkka, puikot 2,5mm
Ja sitten toiseen projektiin. Yllättäen, niinkuin edellä mainitsinkin, sain melkoisen palmikkoähkyn noista polvisukista. Tarvittiin jotain simppelimpää. Vihdoin ongelmallinen tundralanka päätyi sukiksi. Tosin olisin voinut valita vielä yksinkertaisemman ohjeen, nuokin sivupalmikot tuntuivat olevan ihan liikaa. Mutta aika kivat näistäkin tuli. Ohje oli tarpeeksi simppeli tällaiselle kivan kirjavalle langalle (rakastan näitä värejä!)


Cable Rib Socks (Erica Alexander, kirjasta 25 Favorite Socks)
Lanka: Zitron Trekking Hand-Art (tundra), puikot 2,5mm
Trekkingiä oli myös aika miellyttävää neuloa. Ehkä noissa sukissa vähemmän miellyttävää, koska taisin kolmea tai neljää eri ohjetta juurikin tuosta kerästä yrittää. Tähän ne näyttivät sitten päätyvän ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kun on kerran maihari-ihminen ja omistaa herkästi paleltuvat varpaat, tällaisia ohuita villasukkia tuskin koskaan on liiaksi.Vielä kaksi viikkoa lankalakkoa jäljellä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti