Sivut

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Puuh

Taas on yksi työ valmis (ei siinä mennyt kuin kolmeen yöllä, onneksi on olympialaiset että on jotain viihdykettä). Sain kummitytön villasukat eilen valmiiksi. Lankana oli pinkkiä Austermann Steppiä, jota opin kyllä vihaamaan projektin edetessä. Lanka on pehmoista ja palmikoiden teko helppoa, ainut vaan että tuppasi halkeilemaan ja pahasti. Lanka on onneksi nyt käytetty viimeistä pätkää myöten (vuosi sitten siitä tein kummitädille pinkit sukat, kuvia löytynee Ravelrystä, nim. tiggershark) eli nyt on taas yksi kerä lankoja hävitetty. One down, monta jäljellä. Kuvia kunhan ehdin ja jaksan, ehkä postaan sitten kerralla useammasta (kunhan saan polvisukat ja ganseyn valmiiksi, that is). Eniten tässä mietityttää, että pitäiskö sitä tehdä äidillekin jotain, kaapissa olisi mm. kaoottisen väristä aloe vera -lankaa, josta jo yhdelle kaverille tein kantapäättömät sukat...

Sitten, kuulin palautetta kaveriltani, jonka pikkuinen poika oli syntynyt viikko sitten. Lähetin maanantaina edellisessä postauksessa kuvatut sukat ja kaveri oli tykännyt sukista, erityisesti väreistä. Ja sainpa minä kuvia kyseisestä pikkumiehestä, vallan valloittava herra näytti olevan. 

Visioita olen myös saanut. Bongasin Ravelryssa eräs päivä aika hauskalla idealla toteutetun palmikkohuivin ja ajattelin testata toimiiko idea sukissa. Toinen idea taas liittyy punaiseen lankaan, vampyyreihin ja pipo+kauluriyhdistelmään. Ja toisaalta, tuolla laatikossa polttelee edelleenkin ne kaksi kerää Zauberballia, värinä Cafe Flair (eli siis se vihree-musta), josta ajattelin tehdä suhteellisen yksinkertaiset sukat, tyyppiä Jaywalker

Ai niin, tilasin minä maanantaina kirjan. Tulee joskus. En muista justiinsa, mikä sen nimi oli, sukkia siinä kuitenkin on. 

Voi kun olisinkin reippaampi näiden kuvien kanssa. Tai ylipäätään tämän blogin päivittämisen.

2 kommenttia:

  1. Oo, oon noita Jaywalker -tyylisiä sukkia oon tehnyt ns. Olgasukkien ohjeella:

    http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/jambeck/kakkossivu.html .

    Jotain itse sävelsin ohjeeseen verrattuna, mutta idea sama, eli tuommoinen hauska sahalaita :)

    VastaaPoista
  2. Joo no tuo mun ohje on käsityölehdestä. Muuten sillai samanlainen kuin tuossa, mutta se siksak on vähän enemmän joustetta ja jalkapöytäosa on ihan vaan sileää. Oli pakko löytää joku sopiva ohje siihen zauberballiin, se ei välttämättä toimi niin hyvin millään monimutkaisemmalla (ja minä turhaudun jos on yksinkertaisempi ohje).

    VastaaPoista